Elämänkatsomuksellisia ratkaisuyrityksiä - ihmisen suhde itseensä ja maailmaan

Kuka on minä ja se itse, johon hän on suhteessa? Psykologian mukaan minäkäsitys muodostuu erilaisista minäkuvista, joita hän on sisäistänyt itsestään: minkälainen hän on, mihin hän pystyy ja mitä hän pitää tärkeänä. Minäkäsitykseen liittyy läheisesti itsearvostus tai itsetunto. Jokainen minä on ainoa laatuaan ja arvoitus itselleenkin. Minuuteen liittyy seikkoja, jotka jäävät myös tieteen todellisuuskäsitysten ulkopuolelle. Mitä filosofit sanovat minästä? Audiossa kerrotaan Ilkka Niiniluodon, kreikkalaisten ja Spinozan ajatuksia minästä ja itsensä tuntemisesta. Filosofinen ihmistutkimus on tuonut esille eräitä ihmistä koskevia perustosiasioita, yksi näistä on ihmisen keskeneräisyys. Se näyttäytyy tunteena, että olisin voinut tehdä asiat paremmin. Ihmisen keskeneräisyys on myös mahdollisuus kehittyä. Miten keskeneräiset ihmiset voivat ymmärtää mitään ehdottomasta ja täydellisestä? Platon puhuu ihmisen kuolemattomasta sielunosasta, jonka kautta olemme yhteydessä universaaliin hyvään, toteen ja kauneuteen. Platonin mukaan ihmisen järkisielu on jumalallinen. Jos meillä on täydellisyys jossain muodossa itsessämme, miksi olemme raadllisia ja julmia? Mikä on ihminen? Kysymykseen ei ole olemassa oikeaa vastausta, on olemassa monia erilaisia vastauksia. Sören Kierkegaardin mukaan ihminen on mieletön piste kahden todellisuuden välillä. Ei ole yhdentekevää, minkälaiseen ihmiskäsitykseen sitoutuu, sillä käsityksemme vaikuttavat siihen, miten toimimme ja suhtaudumme toisiin. Jos pitää itseään pelkkänä biologisena organismina, riittänee, että saa syödä, juoda ja maata. Toisista ihmisistäkin saattaa muodostua vain se, tavara ja seurauksena voi olla ihmisten välineellistäminen. Jos ajattelee ihmisen henkisenä olentona, haluaa jalostaa tätä ominaisuutta ja toinen ihminenkin näyttäytyy sinänä. Miten usein halu on voimakkaampi kuin tahtoni? Haluan tehdä hyvää, mutta toimin itsekkäästi. Heikkotahtoinen henkilö valitsee tarjolla olevista vaihtoehdoista huonomman, koska hänen halunsa tai himonsa määräävät hänen valintansa. Heikkotahtoisuuden ongelma voitaisiin ohittaa, jos eläisimme aidompaa elämää ymmärtäen itsemme kokonaisuuksiksi, älyllisiksi, tunteviksi ja tahtoviksi ihmisiksi. Jos haluamme elää viisaasti, meidän tulee yhdistää tunne ja äly.

> Paluu
 




Muualla Yle.fi:ssä