Neuropsykologia
Mikä on hengen ja ruumiin suhde? Neuropsykologiassa päästään hyvinkin konkreettisella tasolla etsimään vastauksia tähän klassiseen filosofiseen kysymykseen. Nykyaikaisilla aivojen kuvantamismenetelmillä voidaan esimerkiksi seurata koehenkilön havaitsemien ärsykkeiden aiheuttamia muutoksia aivojen verenkierrossa. Lisäksi neuropsykologian avulla tutkitaan ja hoidetaan erilaisia aivojen toimintahäiriöihin ja vaurioihin liittyviä ongelmia.
Esimerkiksi neglect on oireyhtymä, jossa toispuoleisen aivovaurion johdosta potilas näyttää olevan tietoinen vain havaintoavaruutensa toisesta, yleensä oikeasta puoliskosta. Niinpä neglect-potilaat käyttäytyvät ikään kuin heidän vasemmalla puolellaan olevia asioita ei olisi lainkaan olemassa. He syövät vain lautasen oikealta puolelta, vasen puoli jää syömättä, koska he eivät tiedosta vasenta puolta ollenkaan.
Materiaalia
Videot
Audiot
Tehtävät
Seuraa maailman tapahtumia
Psykologian keskustelussa
Psykologian uutisia
Psykologiaa Areenassa
Psykologiaa Elävässä arkistossa
Juha Valjakkala tuomittiin vuonna 1988 Ruotsissa tehdystä kolmoismurhasta. Suomen pisimpään istunut elinkautisvanki on paennut monia kertoja. Puoliso Alexandra Fouganthine ei pidä miestään vaarallisena.
Kolmoismurhaajan vaimo haastattelussa
Maarit Tastulan Punainen lanka
Miten minusta tuli minä?
Muoti ja kauneus
Muuttuva yhteiskunta
Nuoriso
Rikokset
Tietoiskut

.jpg)
