Kansalaisen lakitieto (YH3)
Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan kuuluu oikeus vaikuttaa yhteisten päätösten tekemiseen. Yksilöllä on tiettyjä perusoikeuksia, jotka perustuslaki turvaa. Oikeuslaitoksen tarkoitus on antaa oikeusturvaa, joka kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Tuomioistuimet ratkaisevat, mikä yksittäisessä asiassa on oikein. Rikoslaki määrittelee, millaiset teot ovat rangaistavia.
Kansalaisen lakitieto antaa pohjaa ja perusteita tavallisessa arjessa vastaantulevien oikeudellisten asioiden ymmärtämiseksi ja selvittämiseksi.
Materiaalia
Muut
Seuraa maailman tapahtumia
Yhteiskuntaopin keskustelu
Yhteiskuntaopin uutisia
Yhteiskuntaoppia Areenassa
Elävä arkisto
1980-luvun lopussa Suomen talous eli jatkuvan nousun huumaa. Sitten tuli laskun maksamisen aika.
Maailmanpolitiikka
Muuttuva yhteiskunta
Politiikan vuosikymmenet
Presidentit
Talous, liikenne ja tekniikka

.jpg)
